Millaista meillä on olla töissä?

Share on facebook
Share on google
Share on twitter
Share on linkedin

Istun alkukesän lämpimässä kotitoimistossa. Aiheenani on kertoa, millaista meillä Nextconilla on olla töissä. Kirjoitanko siis siitä, millaista on istua kotitoimistolla? Tänä päivänähän myyntityökin on jo pitkälle on-line puuhaa. Kotona työskentely on yksi osa Nextconilla töissä olemista. Minulle, ainoana ei-asiakastyötä tekevänä, se on tällä hetkellä aika pitkälle arkea. Suurin osa asiantuntijoistamme puolestaan työskentelee asiakkaiden tiloissa.

Millaista on siis olla meillä töissä, kun muut työntekijät näkee kerran kuussa yhteisellä After Workilla? Millainen yritys Nextcon on? Kokosin kolme kuvaavaa ajatusta.

1. Olemme aloittava kasvuyritys

Totuus meistä ei ole tietenkään se, että tapaamme toisiamme mielellämme vain kerran kuussa. Tosiasia on se, että kasvavana yrityksenä olemme vielä hyvin nuori, joten emme ole toistaiseksi nähneet co-working tiloja kummempaa tarvetta omalle toimistolle.  Rakennamme kuitenkin aktiivisesti tarinaa, jossa haluamme haastaa asiakkaamme ja itsemme rakentamaan parempaa, turvallisempaa ja digitaalisempaa tulevaisuutta.

Meillä siis pääset osaksi yrityksen kasvua ja kasvat varmasti paljon itsekin.

Mikä tekee kasvuyrityksestä niin kivan?

  • Vapaus: Ei ole jäykkää byrokratiaa ja sellaista rakennetaan niin vähän kuin mahdollista. Ihmisillä on vapautta tehdä asioita; haluamme ideoita ja tarjoamme vapauksia ideoiden Kasvuyrityksissä ei voi jäykistellä – tai ainakaan minä en ole sellaisiin törmännyt.
  • Into: Ihmiset ryhtyvät kasvattamaan yrityksiä innosta – ja se näkyy. Jos intoa kasvuun puuttuu, yritys ei kasva. Toki kasvuun tarvitaan paljon muutakin kuin intoa, mutta se on yksi kantavimmista voimavaroista kasvua tehtäessä. Odotamme myös jokaiselta henkilöltä intoa kasvaa, sillä yksilöiden kasvu mahdollistaa yrityksen kasvun.
  • Visio olla jotain muuta: Nextcon syntyi aikoinaan halusta työskennellä uudella tavalla. Tämä visio on toki ollut monella muullakin kiitettävän kasvun saavuttaneilla organisaatioilla, mikä osaltaan vain todistaa sen toimivuuden. Jokainen organisaatio ja johtaja on erilainen, ja me olemme varmasti jotain muuta kuin muut hyvät työnantajat.
  • Hyvät tyypit: Ihmiset tekevät organisaation. Kaikki luonnollisesti hakevat niitä kuuluisia hyviä tyyppejä, joista yleensä ensimmäisenä mielikuvana on jonkinasteinen hipsteritrendikoodari. Vaikka et tuohon genreen tuntisikaan kuuluvasi, hyvin todennäköisesti olet ihan hyvä tyyppi. Mitään yli-ihmisiä meillä ei ole eikä tule, joten täällä voit olla yhtä hyvin korkkarit tai tennarit jalassa. Mutta kyllä kaikki meille päätyneet ovat hyviä tyyppejä.

Mikä kasvuyrityksissä sitten ei toimi?

Täydellistä työpaikkaa ei ole. Pienissä kasvuyrityksissä on paljon hyvää ja kivaa, mutta luonnollisesti myös haasteita löytyy.

  • Ei me olla valmiita: Kasvuyrityksissä harvoin on valmiita, pitkälle hiottuja prosesseja tai käytäntöjä. Mekään emme tee tässä poikkeusta. Asioita päätetään sitä mukaan, kun on tarve ja jossain vaiheessa huomataan, että se kuuluisa ”joku” tai ”kaikki” hoitavat homman. Kun ei tiedetä ”kuka se joku on”, pitää ruveta organisoitumaan. Tämän kanssa vain on elettävä vähän aikaa.
  • Paljon tekemistä pienillä resursseilla: Tavoitteet ovat korkealla, intoa ja osaamista löytyy, mutta resursseja on kuitenkin vähän. Markkina-asemasta puhumattamaan. Haavoittuviahan tässä ollaan, monessa mielessä. Onneksi pienilläkin resursseilla saa paljon aikaan, kun tekee asiat fiksusti. Sillä tiellä ollaan.
  • Mikä se meidän ”juttu” on? Kasvuyritykset hakevat jatkuvasti suuntaa, niin mekin. Juuri kun on juhlallisesti päätetty, että tuo on se meidän number one asiakassegmentti tai keihäänkärki, kas vain, jostain ilmestyy ihan muunlainen asiakas tai ajatus. Ja taas ollaan suunnittelupöydällä. Tätä se on, hakemista – mutta myös keskittymistä. Voimme tehdä ja teemme asiat eri tavalla kehittämällä jatkuvasti uutta.

2. Organisaatio hajallaan, mutta kukaan ei jää yksin

Olemme täysin hajallaan oleva organisaatio. Jokapäiväinen työmme tapahtuu tällä hetkellä eri paikoissa. Jatkossa tämä varmasti muuttuu, mutta tulevaisuudessakin iso osa töistä tehdään asiakkaiden tiimeissä. Tämä tarkoittaa hyvin yrittäjämäistä toimintaa: Jokainen saa ja joutuu ottamaan vastuuta omasta työstään, asiakassuhteiden rakentamisesta ja omasta tuloksestaan. Yksilönä saat ja joudut ottamaan vastuuta omasta kehittämisestäsi, eikä kukaan tule kertomaan, mihin seuraavaksi pitäisi suunnata tai miten kehittyä.

Miten me Nextconilla sitten rakennamme yhteishenkeä? Hyvä kysymys. Tässä sähköiset viestintäkanavat ovat tärkeä osa jokapäiväistä toimintaa. Tapaamme myös After Workin tiimoilta, lounailla ja yhteisillä juhlilla. Kun saamme toimistot pystyyn, niin hyvin todennäköisesti alamme viettää myös toimistopäiviä.

Toisten asiantuntijoiden tuki ja sparraus on ensiarvoisen tärkeää asiantuntijatyössä. Asiantuntija ei meillä jää yksin. On myös muistettava, että asiantuntijan tulee olla aina enemmän kuin se työ, jonka asiakas tilaa. Asiakkaat ovat suurten murrosten edessä, joten asiantuntijoidemme pitää ymmärtää asiakkaiden ekosysteemejä, tulevaa ja olemassa olevaa teknologiaa sekä niiden vaikutusta asiakkaiden toimintaan. Tämä on sitä haastamista, jota me haluamme asiantuntijoidemme välittävän asiakkaille.

3. Ei se päämäärä, vaan matka

Teen Nextconilla paljon rekrytointeja ja yksi kysymykseni on, mitä toivot ja haluat tulevaisuudelta. Kysymyksen avulla haluan selvittää, voimmeko tarjota sellaisen ympäristön, joka vie sinua tavoitteitasi kohti.

Jokainen organisaatio haluaa olla se oikea organisaatio kaikille työntekijöilleen ja asiakkailleen. What’s in it for me? On ihan relevantti pointti miettiä, kun pohdit uutta työnantajaasi ja tarinaasi. Sopiiko se sinulle? Me, kuten muutkin, haemme riveihimme sitoutuneita ja innostuneita ihmisiä. Jos olet sitä mieltä, että tämä juttu sopisi sinun tarinaani, yhteistyön eväät ovat hyvät.

Missiomme on haastaa jatkuvasti asiakkaitamme ja itseämme. Haastaminen tuo muutosta, muutos tuo tuloksia. Kaikissa meissä.

 

Tervetuloa osaksi tarinaa!

 

Laura Laiho

Laura vastaa Nextconin myynnistä ja markkinoinnista. Laura on intohimoinen liiketoiminnan kasvattaja, joka innostuu uudesta ja vauhdista.

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin