Liiketoiminnan kasvua muutoksesta - kolme vinkkiä, joilla yrityksesi pysyy aallonharjalla
Maailma on muuttunut suhteellisen lyhyessä ajassa paljon siitä, kun ensimmäinen tekstiviesti lähetettiin tai kun Google -hakukone julkaistiin.
Olemme varmasti kaikki samaa mieltä siitä, että teknologia on muokannut myös liike-elämäämme aivan valtavasti. Tämän lisäksi kansainväliset kriisit, kuten korona, Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan, inflaatio ja ilmastonmuutos muokkaavat liiketoimintaa tällä hetkellä isolla kädellä ja ne vaikuttavat monilla eri yritystoiminnan osa-alueilla.
Nämä kaikki asiat vaativat organisaatioilta kykyä muuntautua ja sopeutua uusiin tilanteisiin ja haasteisiin kameleontin tavoin, jotta kasvun käyrä pysyy ylöspäin suuntautuvana.
Helpommin sanottu kuin tehty.
Huima teknologiakehitys on vaatinut myös it-konsulteilta paljon proaktiivisuutta ja kykyä kehittää omaa osaamistaan maailman muuttuessa, jotta asiakkaan osaamistarpeisiin pystytään vastaamaan.
Teknologiakehitys luo yrityksille myös jatkuvasti uusia liiketoimintamahdollisuuksia, mutta vain jos organisaatio on valmis uudistumaan ja panostamaan muutokseen. Kokosimme tähän kirjoitukseen kolme parasta vinkkiämme muutoksen aallonharjalla pysymiseen yritystoiminnan kasvun jatkuvuuden varmistamiseksi!
1. Kyseenalaista nykyiset toimintamallit
Oman toiminnan auditoinnilla ja tarkastelulla voidaan löytää kasvun esteet. Ulkopuolisen asiantuntijan hyödyntäminen tällaisessa tilanteessa kannattaa! Konsulttimme ovat olleet mukana kehittämässä monipuolisesti erilaisten asiantuntijaorganisaatioiden toimintaa. Myös sellaisten, joissa osaamista hankkeen aihepiiristä on talon sisällä. Useimmiten yrityksissä kasvun tiellä ovat juurtuneet toimintatavat. Uusien ajatusten tieltä on aktiivisesti purettava perinteisiä organisaatiomalleja, jotka eivät tue enää nykypäivän työelämää.
2. Kilpailijasta kumppani
Kilpailija voi myös olla kaveri ja auttaa miestä mäessä. Me kaikki kellumme samassa veneessä, olemme samassa markkinatilanteessa ja useimmiten kohtaamme myös samat ongelmat. It-konsultit ovat tottuneita yhteistyöhön ja me sparrailemme paljon keskenämme pohtien yhdessä ratkaisuja asiakkaiden haasteisiin. Meillä Nextconilla hyödynnetään myös paljon konsulttikumppaneita ja kumppaniyrityksiä kasvun mahdollistajana.
3. Panosta asiakasymmärrykseen
Kuten jo totesimme aiemmin, it-konsultit tekevät paljon töitä sen eteen, että he pystyvät vastaamaan asiakkaan tarpeisiin. Jos tarjoamme vanhentunutta tietoa, konsultointi loppuu suhteellisen nopeasti. Samalla tavalla yritystoiminnan kehittäminen ja kasvattaminen perustuu asiakasymmärrykseen. Kyky reagoida nopeasti asiakkaan tarpeiden muutoksiin on jatkuvuuden elinehto. Ymmärtämällä asiakkaan tarpeita voidaan tehdä kustannustehokkaampia ratkaisuja ja karsitaan ylimääräinen huttu oikeasti tärkeiden asioiden ympäriltä.