Mitä eroa on ohjelmistorobotiikalla ja testausautomaatiolla?
Automaatio on kehittynyt merkittävästi Industry 4.0 -teknologioiden käyttöönoton myötä. Industry 4.0 (Teollisuus 4.0) viittaa teollisen vallankumouksen uuteen vaiheeseen, joka keskittyy automaatioon, koneoppimiseen, lisättyyn todellisuuteen ja kehittyneeseen analytiikkaan.
Ohjelmistojen testausautomaatio ja ohjelmistorobotiikka (Robotic Process Automation) ovat kukoistavia haaroja kehittyneessä automaatiomaailmassa.
Äkkiseltään testausautomaatio ja RPA saattavat tuntua samankaltaisilta asioilta ja ne usein sekoittuvat keskenään. Vaikka niiden käytöllä on samankaltaisia vaikutuksia, ne ovat kuitenkin kaksi eri asiaa. Kokosimme tähän artikkeliin kattavan tietopaketin testausautomaatiosta, ohjelmistorobotiikasta, niiden hyödyistä sekä eroavaisuuksista.
Mitä on automaatio?
Automaation avulla pyritään vähentämään ihmisen vuorovaikutusta tiettyihin prosesseihin. Automaatioteknologia on ollut jo pitkään olemassa ja se onkin luonnollinen osa päivittäistä elämäämme. Automaation päällimmäisenä tavoitteena on vapauttaa ihmisen aikaa tärkeämpiin, mielekkäämpiin ja vuorovaikutusta vaativiin tehtäviin.
Mitä on testausautomaatio?
Testausautomaatio on ohjelmistotestauksen menetelmä, jossa käytetään erilaisia teknologisia ratkaisuja testien automaattiseen suorittamiseen. Testausautomaatio ei täysin korvaa muita testausmenetelmiä, vaan se toimii manuaalitestauksen rinnalla. Esimerkiksi joka kerta uudelleen toistettavat testitapaukset hyväksymistestauksessa, toisin sanoen regressiotestauksessa, on yksi tyypillinen testausautomaation soveltamisen paikka.
Tarvittavat testaustyökalut ja ympäristöt toteutetaan ja optimoidaan toimittajilta saatujen vaatimusten mukaisesti. Tässä vaiheessa tarvitaan testausasiantuntijaa, joka sisäistää asiakkaan toimintaympäristön vaatimukset, mahdolliset rajoitteet sekä suunnittelee projektissa käytettävät työkalut. Tyypillisesti automatisoinnin työvälineet sijoittuvat Robot Framework- ja DevOps-toimintamallien hyödyntämiseen eri ympäristöissä
Nextconilla asiakasprojekteissa on havaittu, että esimerkiksi Robot Frameworkilla toteutetut testiautomaatioprojektit rakentuvat lähes aina asiakaslähtöisistä tarpeista. Onnistuneissa ohjelmistoprojektissa testaus- ja laadunvarmistuksen osuus on merkittävä osa projektia ja se on huomioitu jo projektin suunnitteluvaiheessa.
Kirjoitimme testausautomaatiosta aiemmin artikkelistamme “Yksi testausautomaatio, kiitos”, jossa Nextconin johtava testauskonsultti Markku Kestikievari kertoo testausautomaatiosta ja sen hyödyntämisestä.
Testausautomaation hyödyt
Testausautomaation tarkoitus on ennen kaikkea vähentää toistuvia, käsin suoritettavia testausvaiheita. Samalla tavoitteena on saada kustannussäästöjä, lyhentää läpimenoaikoja ja parantaa kokonaislaatua. Etenkin tilanteissa, joissa pitää testata paljon ja usein, testausautomaatiolla voidaan saavuttaa huomattaviakin kustannussäästöjä.
Nopeus on testausautomaation ehdoton etu. Testirobotti pystyy suorittamaan testejä paljon nopeammin kuin ihminen ja näin työaikaa säästyy. Ajansäästön lisäksi testirobotti mahdollistaa tehokkaamman palautteenannon ja nopeamman reagoinnin korjattaviin asioihin. Mitä nopeammin palaute saadaan, sitä nopeammin asiat siirtyvät korjattavaksi ja siitä edelleen tuotantoon.
Testausautomaatiotason nostamisessa ajan- ja kustannussäästöjen lisäksi inhimillisten virheiden määrä testauksessa vähenee ja näin ollen työn laatu paranee.
Testiautomaatio vapauttaa testiautomaatioasiantuntijoiden aikaa tutkivaan ja ihmisen päättelykykyä vaativaan testaukseen.
Testiautomaatiotyökaluja
Nextcon tarjoaa asiakkailleen testausalan terävintä kärkeä! Valitsemme testausasiantuntijan aina tehtävän ja asiakkaan tarpeen mukaisesti. Huolehdimme asiantuntijan kouluttamisesta erikoisosaamisen ja alan testausvaatimusten mukaisesti. Monipuolinen osaaminen tuo ammattitaitoa, jota laadunvarmistuksessa tarvitaan. Lue lisää testaus- ja laadunvarmistuspalveluistamme tästä.
Mitä on ohjelmistorobotiikka?
Ohjelmistorobotiikka eli RPA (Robotic Process Automation) on automaatioteknologiaa, jonka avulla automatisoidaan erilaisia toistuvia ja manuaalisia liiketoimintaprosesseja ja toimintoja. Ohjelmistorobotti soveltuu erityisesti tietotyöhön liittyvien prosessien tehostamiseen.
Ohjelmistorobotiikan hyödyt
Ohjelmistorobotiikan tavoitteena on nopeuttaa, helpottaa ja tehostaa aikaa vieviä manuaalisia prosesseja, jotka saattavat ihmisen tekemänä viedä jopa päiviä tai viikkoja arvokasta työaikaa.
Kustannustehokkuuden ja ajansäästön lisäksi ohjelmistorobotiikalla on myös paljon muita etuja. Ohjelmistorobotin ansiosta tulosten ennustettavuus ja työn laatu paranevat ja sen avulla voidaan myös tehostaa datan käyttöä liiketoiminnan kehityksen tueksi.
Tyypillisesti organisaatioiden kasvaessa myös työmäärät kasvavat. Tämä tarkoittaa yleensä lisähenkilöstön rekrytointia, mikä saattaa olla aikaa vievä ja kallis prosessi yritykselle. Robottia kehitetään yrityksesi tarpeiden mukaan, jolloin uuden henkilöstön rekrytointia, perehdyttämistä tai koulutusta ei tarvita ja näin ollen syntyy kustannussäästöjä.
RPA -työkaluja
Mitä eroa on ohjelmistorobotiikalla ja testausautomaatiolla?
Kuten alussa mainittiin, testausautomaatio ja RPA sekoittuvat helposti prosesseina ja termeinä. Eikä ihmekään, sillä niiden avulla yritys voi saavuttaa samankaltaisia hyötyjä.
Ohjelmistorobotiikalla ja ohjelmistotestauksella on kuitenkin perustavanlaatuisia eroja, joiden ymmärtäminen etenkin liiketoiminnan kehittämisen näkökulmasta on erittäin tärkeää.
Lopuksi
Manuaaliset ja toistuvat tehtävät ja prosessit vievät yllättävän paljon työaikaa ja ne myös usein vähentävät työn mielekkyyttä.
RPA:ta voi käyttää kaikkeen rutiininomaiseen ja tietokoneella tehtävään manuaaliseen työhön. Tällaisia töitä ovat esimerkiksi laskutus, palkkatietojen käsittely, raportointi, testaus, tilausten käsittely ja asiakashallinta.
Testiautomaation avulla voidaan esimerkiksi toteuttaa rajapintojen testausta, automatisoida regressiotestausta, tehostaa manuaalista testausta ja tehdä kattavuustestausta. Oikein kohdistettu ja suunniteltu testaus vapauttaa asiantuntijoiden aikaa muihin olennaisiin tehtäviin.
Automaatio sopii kaiken kokoisille yrityksille ja sitä voidaan hyödyntää toimialariippumattomasti. Lähes jokaisesta yrityksestä löytyy työtä, jota voidaan automatisoida ja tehostaa.
Nextcon testauspalvelukumppanina
Nextconin toteuttamat testauspalveluiden kokonaisuudet suunnitellaan aina asiakkaan tarpeet, resurssit ja yrityksen toimintaympäristö huomioiden. Asiantuntijamme varmistavat yrityksellesi onnistuneen testauksen ja laadunvarmistuksen oli kyseessä sitten ohjelmistojen manuaalitestaus, testiautomaatio, testauksen suunnittelu ja koordinointi tai näiden kaikkien muodostama testauspalvelukokonaisuus. Me arvostamme yrityksessämme avointa viestintää ja läpinäkyvyyttä, mikä heijastuu myös asiakasprojekteihimme.
Automaation tavoitteena on tehostaa yrityksesi toimintaa ja vapauttaa työntekijöidesi aika tuottavampaan työhön. Haluamme olla mukana rakentamassa yrityksesi liiketoimintaa ja vapauttaa tärkeitä resursseja ydinliiketoiminnan kehittämiseen automatisoinnin keinon.